Menin päivällä Veijon Essolle odottelemaan toveri Häyrystä ja hänen naisystäväänsä Marjaanaa saapuvaksi. Ostin teen lisäksi Casino-arvan ajantappamisen välineeksi.
Naukkailin teetä ja raaputtelin arpaa. Ensimmäisestä raaputtamastani pelistä, Onnensymboleista en voittanut mitään. Siirryin Black jack -peliin vai mikä se peli onkaan missä pitää saada jakajankättä suurempi summa kahdella kortilla. Raaputin ensin pari omaa kättäni, kuten minulla on tapana. Korkein summa oli 13. Sitten raaputin jakajankäden ja yllätyin iloisesti, kun sen summa oli myös 13.
En ollut ennen kohdannut tällaista tilannetta ja tarkastin arvan kääntöpuolen säännöistä, voittaako tasapelillä. Sääntöjen mukaan kahden oman kortin yhteenlasketun summan on oltava suurempi kuin jakajankäden. Harmittelin asiaa ja raaputin loputkin omat korttiparini esille. Viimeisen summa oli 14. Olin vain hieman ilahtunut voitostani koska arvelin sen olevan 4 tai 6 euroa.
Raaputtelin hajamielisesti voittosumma-ruutua puhtaaksi. Olin tukehtua teeheni kun raaputuspinnan alta paljastui kaksi nollaa. Olin nielaista kieleni kun kolmas nolla ja vitonen ilmestyivät epäuskoisten silmieni eteen. Viisi vitun tuhatta euroa!
Pidin kiinni pessimistisestä suoja-asenteestani ja arvelin, että olen tarkistanut arvan epähuomiossani väärin. Laskin summat uudelleen ja uudelleen. Jakajankäsi jätkä + kakkonen = 13. Oma käteni 8 + 6 = 14. Pulssini nousi ja tunsin veren joko karkaavan päästäni tai pakkautuvan päähäni, korvissa kuumotti.
En uskonut tapahtumaa vaan käänsin arvan toisinpäin ja tuijotin voittoennustetaulukkoa. 5 000 euroa, 50 kappaletta. Arpoja painettu 2 000 000 kappaletta. Mahdottomuus, järkeilin.
Olin jo hieman sekaisin tässä vaiheessa. Otin esille kännykän ja näpyttelin laskimeen 8 + 6, sitten 11 + 2. Kyllä, olin laskenut oikein. Varmistelin vielä, että jätkän arvo on 11. Vilkuilin ympärilleni ja ajatuksia alkoi risteillä päässäni. Minun pitäisi käyttäytyä normaalisti, en saa herättää huomiota. En halua, että kukaan paikalla olijoista huomaa, että olen voittanut. Se johtaisi ongelmiin. Tunsin olevani tulipunainen. Hikoilin ja kasvojani kuumotti. Pulssini täytyi olla yli kolmensadan. Korvieni iholla liekehti napalmi. Huimasi.
Tuijotin sekavana ympärilleni, välillä tuijotin arpaa. Ei epäilystäkään, arpa oli todella 5 000 euron arvoinen.
Päätin pyytää ulkopuolisen neuvon, sillä ajattelin menettäväni järkeni, jos en tee jotain. Otin arvan käteeni ja horjuin myyntitiskille. Ojensin arvan todella reilusti vapisevin käsin myyjäsedälle ja yritin kuulostaa niin normaalilta kuin se ylipäätään on sellaisessa tilanteessa mahdollista:
– Tarkistinkohan mie tämän aivan oikein…
Mies nappasi arvan hajamielisesti käteensä ja alkoi raaputtelemaan sitä. Minun teki mieli käskeä häntä olemaan varovainen, ettei hän rikkoisi arpaa ja sitä myöten mahdollisuuttani luokkanousuun, mutta onnistuin hillitsemään itseni.
– Katotaampa tuolta koneelta.
Mies tuijotti arpaa hetken, katsoi minua ja kysyi jotain tyyliin:
– Miten sie olet voinut tämän tarkastaa, ethän ole edes raaputtanut jakajankättä.
Hän näytti minulle raaputtamatonta kohtaa. Vittuunnuin. Helpotuin. Minun ei tarvitsisi huolehtia enää siitä, alkaisiko myyjä käyttäytymään jotenkin poikkeavalla tavalla ja huomaisivatko muut asiakkaat voittoni. Minun ei tarvitsisi miettiä ovatko ystäväni ystäviä vai ainoastaan rahan perässä. Nappasin arvan miehen kädestä, mutisin jotain sekavaa ja palasin paikalleni.
Todellakin, jakajankäsi oli raaputtamatta. Casino-arpojen layouttia oli muutettu ja en yksinkertaisesti ollut huomannut vielä yhden eli tärkeimmän korttiparin paikkaa ollenkaan. Voi pojat kuinka minulla kenkuttikaan raaputtaa kaksi kasia esille. Käteni tärisivät yhä.
Well, onneksi en hyljännyt missään vaiheessa vartin kestänyttä vaurauden aikaani epäuskoa onnekkaisiin sattumiin. Perusnegatiivinen asenteeni pelasti minut taas häpeältä ja noloilta tilanteilta.
Kun kävin hakemassa santsikupin teetä (ja kyllä, ostin uuden Casino-arvan) keljuili myyjä minulle ilkeästi.
– Noooo, paljos luuli poika voittaneensa?
Änkytin vastaukseksi jotain uskomattoman typerää ja toivoin myyjälle monitasoista kuolemaa. Myyjä kuitenkin kuittasi tapauksen tyylikkäästi ja kertoi hauskasta tapauksesta, joka oli sattunut muutama vuosi sitten.
Silloin joku herrasmies oli raaputellut myöskin arpaansa Esson baarin hämärissä pöydissä. Äkkiä mies oli alkanut mesoamaan kovaan ääneen ja kiljahdellut riemusta. Koko kahvio sai tietää, että mies oli 20 000 Suomen markkaa rikkaampi. Mies hyppäsi autoonsa ja kaahasi Sodankylään muuttamaan arpansa maksuvälineiksi. Perillä oli käynyt tuskallisen selväksi, ettei arvassa ollut mitään voittoa.
Monikohan vastaavanlainen tarina on johtanut itsemurhaan, Jumalan hylkäämiseen, kirjepommitukseen, alkoholismiin, mielen viallistumiseen tai johonkin muuhun peri-ikävään asiaan. Se tulee kalliiksi yhteiskunnalle sellainen.
Miksei Oy Veikkaus Ab voisi vain yksinkertaisesti painaa arpoja, jossa raaputuspinnan alla olisi selvä, suurilla kapiteelikirjaimilla painettu teksti:
ONNEKSI OLKOON VOITITTE 5 000 EUROA!
Tai vaihtoehtoisesti:
PAHOITTELEMME AIHEUTTAMAAMME VAIVAA, TÄLLÄ ARVALLA EI VOITA MITÄÄN. SIIS YHTÄÄN MITÄÄN. NOLLA. NADA. ZILCH. MENKÄÄ KOTIINNE JA JATKAKAA TOIVOTONTA ELÄMÄÄNNE KUTEN TÄHÄNKIN ASTI VITUN KÖYHÄT.