Tänä, kuten monina muinakin aamuina kaunis unimaailma katosi kuin nuoruus ja vastenmieliset arjen vaatimukset pakottivat minut kampeamaan väsyneen ruumiini ylös lämpimästä ja mukavasta pedistä. Horjuin puoliksi tiedostamattomassa tilassa keittiön ikkunan ääreen tuijottaakseni tyhjillä silmilläni lämpömittaria. Nykäisin rullaverhon auki. Näky ei ollut niitä, joiden elähdyttäminä jaksaa reippaasti koko pitkän päivän.

Musca domestica. Kaksoisikkunoiden väli kuhisi mustanaan kärpäsiä. Luulin ensin unenpöpperössä, että ne olivat sisäpuolella ja olin tukehtua iljetykseen. Tajusin onneksi asioiden tolan ennen kuin kauhu ehti tehdä mitään pysyvää muutosta aivoihini ja suuntasin kouluun asiaa sen kummemmin pohtimatta.

Palatessani koulusta, aloin luonnollisestikin suunnitella kärpästen tuhoamista. Niitä oli siis todellakin paljon, ei nyt massaksi saakka, mutta kuitenkin sen verran, että pelkkä ikkunan avaaminen ja sanomalehdellä huitominen ei olisi tehonnut ja olisin luultavasti kokenut tuskallisen kuoleman imukärsien syövyttävän hapon liuottaessa lihaksistoani. Suunnittelin myös uloimman ikkunan avaamista, jolloin syntyvä ilmavirta olisi ehkä imaissut hyönteiset raittiiseen ulkoilmaan. Ehkä.

Onneksi tajusin hakea Suuren Eläinkirjan jonka ostin Pakasen Sepon divarin loppuunmyynnistä. Kaivoin esille lajin tarkemmat speksit. Tiesittekö, että kärpäsnaaras tuottaa pyöreät sata munaa joka munintakerralla ja ehtii munia kymmenkunta kertaa ennen kuolemistaan. Uusi sukupolvi kehittyy 7-9 vuorokaudessa ja on hetimmiten valmis lisääntymään. Jos populaatio kasvaa rajoittamattomasti, yksi pari voi tuottaa rapiat 191 miljardia miljardia jälkeläistä tuotantokaudella huhtikuun alusta elokuun loppuun. Päätin tappaa jokaisen, jotta maailma säästyisi taudinlevittäjäin armeijakunnalta.

Kävikin niin, että jäin tuijottamaan kärpäsiä. Jos teillä on ollut joskus akvaario, niin tiedätte varmaan, kuinka addiktoivaa puuha on. Toki kalat ovat kieltämättä hieman suloisempia ja ehkä kauniimpi laji ajatuksen tasolla kuin mätäneviä jätteitä, ulosteita, hikeä, sylkeä ja muita eritteitä ravinnoksi käyttävät, karvaiset, kuusijalkaiset mulkosilmät. Mutta sama perusperiaate. En ole varma kuinka kauan tuijotin parvea. Aina kun ikkunan alla sijaitseva lukion tupakkapaikka täyttyi välitunneilla, vetäydyin toiseen huoneeseen, jotta en vaikuttaisi tirkistelijäpedofiililtä. Välitunteja oli kai kolme sinä aikana kun tutkiskelin kärpästen käyttäytymistä.

Voisin kirjoittaa varmaan kymmenen liuskaa niistä kaikista hauskoista tempauksista mitä hyönteisvekkulit näyttivät tekevän vankilassaan. Oikeasti välillä tuntui, että kärpänen on ratkaisevan paljon älykkäämpi ja sosiaalisempi olio kuin minun on annettu ymmärtää. Mutta en mene siihen sen tarkemmin, jotta saan pysyä avohoidossa.

Lopulta sain herätettyä itseni transsista ja kävin ostamassa suihkepullollisen permetriiniä sisältävää ainetta viimeisillä rahoillani. Siirsin keittiön pöydän ja tuolit pois tieltä ja kiinnitin kaikki verhot niin, etteivät ne haittaisi ikkunan aukaisemista ja sulkemista. Operaatiossani oli suuri riski, että kärpäsarmeija pääsisi vankilastaan pakoon ja valloittaisi koko asunnon. Laitoin fiilistelyn vuoksi Johnny Cashin version Nick Caven kappaleesta Mercy seat paahtamaan ikuisella toistolla ja infernaalisella volyymilla. Kappaleeseen tutustumattomille mainittakoon, että se kertoo syyttömänä teloittamisesta.

Outoa oli, että kauppaan lähtiessäni kaikki kärpäset lentelivät ja kiipeilivät virkeinä ikkunoiden välissä etsien ulospääsyä, mutta kun saavuin myrkkylastin kanssa, suurin osa niistä istui rauhallisina ikkunan alakarmilla puhdistamassa itseään, kuin valmistautuen tuhoonsa.

Aukaisin ikkunan ja pumppasin varmaan desin permetriiniä ikkunoiden väliin ja suljin sen nopeasti. Yksikään kärpänen ei ehtinyt ulos. Ensin ei tapahtunut mitään. Minuutin päästä koko kärpäsleegio meni sekaisin. Ne alkoivat lentää villisti ympäri ahdasta tilaa, törmäillen toisiinsa. Pikkuhiljaa ne menettivät lentokykynsä ja tipahtelivat ikkunavälin alalaitaan juoksentelemaan villinä. Kun kappale loppui, kuulin kuinka kärpäset kahisivat ja pörisivät. Toiset yrittivät vielä siivilleen ja toiset raahautuivat hitaasti ikkunaa pitkin ylöspäin. Muutama liikkui kuin hidastetusti suuressa myrkkylammikossa, kauttaaltaan myrkyn peitossa.

Minuutit kuluivat ja kun Mercy seat lähti soimaan neljännen kerran, makasi suurin osa hyönteisistä selällään. Muutamat pyörivät villisti ympäri yrittäessään lentää selin maata vasten. Elossa olevat takertuivat kouristuksissaan toisiinsa. Kamppailu kesti kauan.

Kärpästen reilun vartin kuolintaistelu oli yllätysjärkyttävää katseltavaa. Varsinkin kun oli seurannut niiden puuhia aikaisemmin niin kauan. Ne kaikki kuolivat, vain koska eivät olleet sattuneet syntymään vakkakuoriaisiksi joihin permetriini ei kuulemma vaikuta.

Kaasukammioakvaario..,

Kun melkein jokainen hyönteinen oli lähtenyt tästä maailmasta autuaammille paskansyöntimaille, tuli puoluetoveri Lehtosalo kylään. Hän moitti mielenterveyttäni ja elämääni huonolaatuisiksi kun kerroin mitä olin juuri tekemässä. Lähdimme litkimään olutta ja viskomaan tikkaa Safari Pubiin joka ei ole enää Safari Pub vaan Onnenpäivät-ravintola.

Palatessani oluthuoneelta huomasin yllätyksekseni, että ehkä kymmenkunta kärpästä oli vironnut. Ruiskautin ensimmäiseen kaasutukseen verrattuna puolet enemmän myrkkyä kammioon ja kaikki kuukahtivat ikiuneen nopeasti. Avasin viereisen tuuletusikkunan ja sitten suuremman kaksoisikkunan. Samalla hetkellä kun ikkuna avautui ulos asti, ruumiskasasta lennähti viimeinen sissi, kahdesta kaasutuksesta selvinnyt sankari suorinta reittiä vapauteen. Se todellakin taisteli uljaasti ja ansaitsi ihmisen silmissä lyhyen elämänsä. Toivottavasti se löytää jonkun mukavan tyttökärpäsen ja saa paljon suloisia toukkia.

(Ei ääniä)
Loading...

1 kommentti

  1. The Me 11.3.2015 at 11:48

    Muy symphatique!

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle The Me Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *