Mittarissa on sen verran, että ei kertakaikkiaan voi enää dokata, poltella ja syödä roskaruokaa joka päivä. Työn vastapainoksi pitäisi kehittää siis jokin uusi harrastus, ettei mene pää jumiin. Hanna-Mari on kroonistuvassa askartelupsykoosissa koulunsa luovuuskurssin jäljiltä ja suositteli minullekin kädentaitojen harjoittamista hengen elävöittämiseksi. Miksei.
Idealampun isänmaallinen säihke
Suihkussa saa parhaat ideat. Nimittäin paskassa suihkussa. Alankomaat on planeetan kärki-infrastruktuureja veden osalta, nehän ovat rakentaneet koko maansa meren alle ja kanavoineet ja pumpanneet triljoonia tonneja vettä paikasta toiseen. Mutta nämäkään eivät osaa vetää putkia tai asentaa hanoja niin että ne toimisivat ja jos toimivat niin oudosti ja kalkinkatkuista lirua se pukkaa. Se on yksi kumma.
Likipitäen kaikkialla missä olen kulkenut, ovat vesiasiat ainakin jotenkin päin helvettiä. Edistyneissäkin maissa vesi maistuu kemialle tai se on liian kylmää ja liian kuumaa tai hanat ovat järjenvastaisia eikä missään ole vedenpainetta. Thaimaan saarilla ja Kambodzassa jo hampaidenpesu hanavedellä riittää väkivaltaiseen housuunpaskontaan. Kun lukee Flintin vesikriisistä tai siitä, kuinka tälläkin hetkellä kaksi 100 miljoonan asukkaan valtiota kasaa rautaa rajalle veden takia, alkaa hahmottaa tilanteen tulevia tukaluuden leveleitä.
Suomen vesijohtovesitilanne onkin asia, joka on muuttunut sielussani itsestäänselvyydestä äärimmäisen arvokkaaksi. Suomessa voi ottaa suihkun, joka räjäyttää minuutissa kolme kiehuvaa kuutiota niskaan niin, että iho lähtee. Ja janon voi sammuttaa kylmällä, raikkaalla ja puhtaalla vedellä noin vain, kantamatta kaupasta yhtään muovipulloa koskaan. Kaiken ilon huipuksi nykyisessä kotikunnassani Inarissa on heittämällä Suomen paras hanavesi. Näistä syistä päätin, että askarteluprojektini täytyisi liittyä vesihuoltoon.
Vesihuoltoalttari puusiirtokuvaikonilla
Suunnitelma oli selkeä. Rakentaisin jonkinlaisen alttarin Inarin kunnan talousvesihuollolle tuonne läheiseen metsään Waal-joen rantaan ja uhraisin Inarin Lapin Vesi Oy:n asentajille, insinööreille ja muille sankareille miellyttävän tuoksuisia suitsukkeita ja hedelmiä.
Tekniikaksi valikoitui tämän raastavan rasittavan hitaanlaisesti puhuvan tutoriaali-ukon siirtokuvat puulle. Koko videota ei jaksa katsoa Hakosalokaan, siispä skippailimme sen kursiivisesti. Paperille tulostetun ja puulle siirretyn kuvan saa säänkestämäksi kerroksella läpinäkyvää liimaa. Kultakehyksillä höystettynä siitä tulisi alttarin pääikoni.
Kaivoin Internetistä edustavan kuvan Inarin Lapin Vesi Oy:n toimitusjohtajasta Joona Paulus Lepistöstä. Lisäsin kuvaan Photoshopissa pikseleitä, saturaatiota, kontrastia ja kiitollisuutta. Suomenlippua ei tarvittu, sillä kuva on sinivalkoinen. Kuva pitää muistaa flipata peilikuvaksi ennen tulostusta, sillä puulle siirrettäessä se kääntyy.
Puutavara, liimat ja muut tarveaineet järjestyivät Nijmegenin hämäriltä kujilta. Tulostuskauppakin löytyi. Pian Lepistö-aiheinen ikoni olisi valmis herättämään kunnioitusta ihmisten sydämissä.
Ylimääräinen paperi saksitaan pois.
Liima levitetään tasaisesti puulevylle siveltimellä.
Nyt on tasaista. On tasaista kuule.
Kuva painellaan varovasti kiinni liimaan ja ilmataskut poistetaan hieromalla.
Seuraavana päivänä
Liima saa kuivua yön yli. Jutun juju on kastella paperi ja nyhertää se kokonaan pois, jolloin pelkkä kuvan väripigmentti jää puuhun kiinni.
Sienellä töpsyttelemällä veden saa leviämään tasaisesti paperille.
Ei tämän pitäisi näyttää tältä? Puu tulee esiin kuvan alta…
Tässä kohtaa Hanna-Mari alkoi itkeä.
Tämä liima ei muuten taida olla vedenpitävää? Toisen kuvayrityksen lopputulos on vähintään yhtä surullinen.
No voi vitun vittu.
Alankomaalainen vesijohtovesi tuhosi Toimitusjohtaja Lepistö-ikonin, joten Inarin Lapin Vesi Oy-alttari Waal-joen rantaan jää nyt rakentamatta.