Niinhän me Hanna-Marin kanssa otimme ja road-trippasimme Ivalosta Lofooteille ja takaisin heinäkuussa. Ei ollut tullut siellä koskaan käytyä, vaikka Pohjois-Norjaa olen nuohonnut ristiin rastiin toukasta pitäen. Upeahan se mesta on, varsin. Matkalla syntyi scifipitoinen kuvasarja. Syntyi siellä myös hieno kahdensadantuhannen valokuvan kokoelma kivikasoja ja lampaitakin. Mutta ehkä jätetään jälkimmäinen toiseen kertaan.

Vestvågøyan maisemia.

Matkamme parhaimpia aikoja oli ehkäpä useamman päivän hengailu ja retkeily Vestvågøy-saarella. Olimme raahanneet vuoden ajan mukanamme rekvisiittana punaista mekkoa ympäri maailmaa, oikeastaan tietämättä aivan tarkkaan miksi. Se seurasi Norjaankin. Vestvågøyn vuoristomaisemissa punaisen mekon kautta alkoi hahmottua kuvanovelli.

LoveGlitch

Spoilereita. Jos haluat katsoa kuvat ja tarinan ilman selitystä, jätä lukematta tämä osio tai katso esitys nyt tästä linkistä.

Vuoristossa ja merimaisemissa on jotenkin ajaton fiilis. Silmälliseen mahtuu paljon ja ihminen on pieni siellä. Kuvasarjan hahmosta tulikin ympäristössä yksinäisen, ehkä melankolinenkin. Tiesin etukäteen, että lisään kuviin jonkin elementin tai entiteetin jälkikäsittelyssä ja rajasin ruudut sen mukaan.

[LoveGlitch – As Far As I Can See] Pilivi neuvoi meidät Justadtind-vuorelle ja hyvä, että neuvoi.

Kyseessä lienee lajienvälinen rakkaustarina Vanilla Sky-twistillä. Nainen punaisessa mekossa on tietääkseen ainoa ihminen maailmassaan, kunnes kohtaa toisen olennon. Olento ja nainen elävät vuosia kahdestaan tyhjässä maailmassa. Olento kasvaa, mutta kasvaessaan se rikkoo maailman, joka paljastuu simulaatioksi. Olento pelastaa naisen simulaatiosta toiseen, mutta selviää, että nainen on itse ohjelmoinut simulaation itselleen alun perin, ja on siten myös olennon luoja. Tai toisinpäin. Simulaation ulkopuolella eletään universumin lopunaikaa. Kylmän, tähteinjälkeisen avaruuden mustan aukon radalla kiertää tietokone, joka mainaa energiaa aukosta. Olento ja nainen assimiloituvat yhdeksi ja jatkavat yksinäistä eloaan tietokoneen muistissa, miljoonien valovuosien päässä seuraavasta tietoisesta mielestä.

[LoveGlitch – Other After Aeons]

Hanna-Mari ei ihan joka kerta arvostanut täysin, kun natsitin, uhkailin tai syyllistin sen vaihtamaan mekon päälle jossain vihaisen viimaisessa merenrannassa. Mutta ainakin tästä entiteetin kohtaamiskuvasta tuli ihan hieno. Autereinen siluettitilanne muodostui iltapäivällä sopivasti rannalle, jossa olimme tekemässä trangialla lounasta.

Unstadin talonraunio ja järvi

Olimme Unstadin rannalla yötä. Päivän valjettua teimme pienen kävelyretken lammaslaitumien läpi. Löysimme betoniset rauniot, ehkä sodan ajalta, ja hieman kivuttuamme tuli vastaan kaunis, kirkasvetinen lampi. Täällä tarinan nainen viettää arkea olentonsa kanssa.

Unstadin hiekkaranta on kuin jostain tropiikista.

Värit vai ei, glitchia vai ei

Kuvatyylin hakeminen kesti hetken. Aluksi aioin tehdä koko sarjan mustavalkoiseksi, mutta sitten rakastuin kultaisen hetken väreihin, joita joissain kuvissa oli. Toiset kuvat olisivat kieltämättä olleet parempia mustavalkoisina, mutta halusin säilyttää kokonaisuudellisuuden.

Koska elellään simulaatiossa, ajattelin kuvata simulaation/maailman rikkoutumisen korruptoimalla kuvatiedoston eri tavoilla. Ikään kuin video jumisi tai käyttöjärjestelmä kaatuisi. Glitchailin kuvia rankasti ja sitten vähemmän rankasti aika tovin, ennen kuin löysin sopivan sekoitussuhteen.

Yläpuolisessa kuvassa simulaatio sortuu. Se ei ole sarjan vahvin kuva, mutta alkuperäinen, muokkaamaton ruutu on aika tunnelmallinen.

Entiteetit

Alun perin suunnittelin entiteetin vain yksiväriseksi muodoksi, ikään kuin reiäksi kuvaan. Mutta se oli hieman tylsää. Sitten kokeilin 3D-muotoja, mutta meni hermot kun ei osaa. Päätin, että olennot ovat läpikuultavia, ameebamaisia. Sain kikkailtua puolivahingossa eri gradient mapeilla ja filttereillä hauskan, nestemäisen tekstuurin. Se ei kuitenkaan meinannut istua kuviin mitenkään, sillä se oli niin piirrosmainen.

Tein jo kaikki kuvat valmiiksi, mutta en ollut lainkaan tyytyväinen entiteettien näköön ja syväykseen. Eräänä iltana olin Paltojärvellä nuotioilla hillareissun päätteeksi. Juuri ennen auringonlaskua nousi pieni tuulenvire ja järven pinta muuttui kuin elohopeiseksi. Kuvasin nopeasti pintaa eri kulmista ja eri suljinnopeuksilla ja sainkin pari onnistunutta ruutua. Kotosalla kokeilin kävisikö elohopea entiteettien ihoksi ja istuihan se.

[LoveGlitch – Whole Alone] Lopetuskuvan linssi- tai munaolento näyttää paua-simpukalta, vaikka on tehty vedenkalvon heijastuksista ja keinotekoisesta tekstuurista.

Lisäkuvat

[LoveGlitch – Reset Enlighement]

Mallailin sarjaan enemmänkin kuvia, sillä olimmehan kuvailleet punamekkokuvia muissakin maissa. Lopulta vain Ivalossa kevättalvella kuvattu ruutu istui. Entiteetti on juuri tuonut naisen toiseen simulaatioon, joka on vasta boottaamassa.

Kill you darlings

Sarjasta tippui skissejä ja kuvia jonkin verran. Ripustan tähän pari, ettei jää ainoastaan kovalevylle.

Tämä Kambodžassa kuvattu punamekkoruutu koetti Unstadin raunioiden kanssa yhteen, mutta ei.
Terraforming. Maisematesti Justadtindeniltä.
Maisematesti Justadtindeniltä.
Mustavalkoisia skissejä. Siluettikohtaaminen voitti vertailun ja tämä tippui pois. Näyttää muutenkin alienin kohtaamista enemmän siltä kuin mekkonainen heittelisi perunasäkkiä ilmaan.

Koostaminen esitykseksi

Kuvanovelliin kuuluu myös äänimaisema. Pyysin Solarman Stormsilta eli Topsin Casparilta analogisen syntetisaattoriraidan esitykseen ja noin vain se taikoi aivan täydellisen tunnelmaisen ambienssin. Se on erikoisukko.


Koostin esityksen käyttämällä 360-asteisten panoraamojen katseluun tarkoitettua KRPANO-ohjelmaa. Olen koostanut ohjelmalla virtuaaliesittelyitä matkailuyrittäjille vuosikausia, joten merkkaus- ja scriptausympäristö oli vanhastaan tuttu.

Hieman vaivaa koostamiseen joutuu näkemään, sillä koodi on kirjoitettava käsin ja jokainen kuva parametreineen käsiteltävä erikseeen. Ohjelman mahtietu on kuitenkin voittamaton multiresoluutiotekniikka – esitys on täysin responsiivinen ja näyttää hyvältä niin puhelimen ruudulta kuin suurelta 4K-näytöltä. Suurimman kuvan, useista ruuduista koostetun intromaiseman resoluutio on palvelimellakin 75 megapikseliä, siis 13 444 x 5544 pikseliä(!).

Pikselit eivät siis lopu kesken, mutta kuvat latautuvat todella nopeasti myös kännykkään. Tämä saadaan aikaan pilkkomalla kuvatiedostot sadoiksi pienemmiksi paloiksi ja lataamalla vain ne palat, joita käyttäjä katselee. Kuvia voi zoomailla ja liikutella näytöllä. Tämä on panoraamaprojektioissa vakiokamaa, mutta turhan harvoin käytössä kuvagallerioissa. Kuvien välillä voi liikkua eri tavoilla ja esityksen saa koko ruudulle. Neat.

Vaikein tehtävä koostamisessa oli keksiä tarinaa avaavat tai edes oikeille jäljille vihjaavat nimet kuvateksteiksi. Saattoi livetä vähän turhan korkealiitoiseksi, vai miltä kuulostaa ”Ineluctable Sacrifice to Unity (of Passing Forms)” tai ”Secret Within You is the Breaking of the Bounding Sphere”. Varastin uskontotieteilijä Joseph Campbellilta vielä ”Eternity Has Nothing To Do With Time”. Lopulta tekstit alkoivat huvittaa, kun en itsekään oikein tajunnut mitä ne meinaavat.

Otsikoiden kirjasintyyppi on Respira Black.

Nimiruutuun löytyi seksikäs kirjasintyyppi. Smart Typen piirtelemä Respira Black pohjaa 1400-1500-lukujen espanjalaisiin ja englantilaisiin goottilaisiin kirjasintyyppeihin, mutta on modernisoitu ja kikkailtu kauniiksi. Lisenssin hinta lahjoitettiin muuten kokonaisuudessaan luonnonsuojeluun.

Esitys on julkaistu ja katseltavissa Delirium Deli-sivustolla.

Lisätietoja tekstissä mainituista paikoista ja hommista:

(Ei ääniä)
Loading...

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *