Pastori Saariniemi (nimi muutettu, koska tarina antaa miehen toiminnasta arveluttavan kuvan) tarvitsee pelastuksen ennen kuin on liian myöhäistä.
Jokasyksyinen osa-aikanäkymättömien demonisiikojen sukupuuttoaminen haaveilla lippoamalla tuli jälleen ajankohtaiseksi kun itärajan salaisen siikapuron asukit aloittivat kutu-urakkansa männä viikolla. Siirryin Helsingistä pohjoisen asemapaikoille ja etelästä saapuivat myös muut salaisen Reeskaritarikunnan jäsenet Pastori Saariniemi, Kapteeni Karjalainen ja toveri Siekkinen.
Ensimmäinen Ivalo-kokoontumisemme muuttui kosteahkoksi, kuten tällaisilla tilaisuuksilla on usein tapana. Keräsimme kymmenpäisen korttiringin viinanjuonnin oheistoiminnaksi, mutta yksi toisensa jälkeen muut tipahtelivat pöydästä. Aamun valjetessa pyöreän pöydän ääressä istuivat vain kalalle aikova nelikko. Kapteeni Karjalainen ja minä luovutimme jossain vaiheessa ja kävimme tahoillamme maate, koska lähtö fyysisesti raskaalle kalareissulle koittaisi kukonlaulannan aikoihin. Pastori Saariniemi ja Siekkinen eivät ymmärtäneet parastaan ja viettivät koko yön mallastuotteiden ja uhkapelin seurassa.
Heräsin aamulla siihen, kun Pastori Saariniemi yritti selittää toistuvasti antagonistilleen, että on täysin järkeenkäypää ja kannattavaa pelata niin, että se itse laittaa 28 euroa potin alkupanokseksi, vaikka toinen laittaa vain alle kymmenen euroa. Pastorin mukaan tilastotiede olisi hänen puolellaan; joka pelissä hänellä on silti 50% mahdollisuus voittaa. Huolestuin hieman miehen henkisestä tolasta.
Lähtö myöhästyi kuskin krapulan vuoksi nelisen tuntia, mutta viimein suuntasimme itärajalle Karjalaisen äidin uudella Fordilla. Ilma oli arktinen, elohopea oli painunut –15 asteeseen ja pieni viima teki kelistä tottumattoman luita hyytävän.
Saariniemen toiminta ja olemus oli jo matkan alkumetreillä huolestuttava. Mies ei ollut nukkunut silmäystäkään kahteen vuorokauteen (myös uhkapeli-iltaa edeltänyt yö oli kuulemma vierähtänyt naukkaillessa) ja valtavan alkoholimäärän laskuhumala rusikoi miehen sielua. Siekkinen oli pirteähkö, vain yhden yön valvomisen jälkeen. Miehet huokuivat takapenkillä butyyliseleenimerkaptaanilla voidelluille, säikkyneille skunkeille ominaista odööria.
Parin metsäautotielle kiinnijäämisen, yleisen harhailun ja eksymisen jälkeen löysimme purolle. Lunta oli hieman alle polveen, eikä kukaan ollut tallonut purolle polkua. Lähdimme taistelemaan haavit tanassa puroa ympäröivälle suolle. Se oli yllättävän raskasta. Sydämeni hakkasi ja veri maistui suussa kuin parhaimpina inttipäivinä ikään. Saaliinhimo antoi voimia jatkaa.
Eihän siitä mitään tullut. Vähäiset kalat lymysivät jääkuoren turvissa ja päätimme vaihtaa tunnin sestomisen jälkeen puroa. Pastori Saariniemelle fyysinen rasitus oli lähes liikaa. Miesraunio luhistui. Se kaatui ja jäi makaamaan naama hangessa suolle. Nousi taas ja luhistui muutaman kymmenen metrin taivalluksen jälkeen uudestaan. Pohdimme Karjalaisen kanssa mitä alkoholistin sydän nykypäivänä kestää katsellessamme Saariniemen lyhyitä syöksyjä.
Pääsimme kuitenkin kaikki elävänä autolle saakka. Saariniemi kaatui tielle päästyään maahan ja makasi siinä koko sen ajan, kun me muut aterioimme. ”Pitäisiköhän sitä käydä katsomassa?”, joku kysyi. ”Kyllä se pärjää”, joku vastasi. Otin Karjalaisen kamerakännykällä hauskan valokuvan Pastorista, kun se yritti lopulta konkoilla ylös maasta.
Pastori oli lopettanut tipotelun jo aamulla, eikä ollut enää humalassa, vaikka puhallutettaessa mittari olisi varmaan syöpynyt rikki, vaan flegmaattinen ja hallitsematon olemus johtui äärimmäisestä uupumuksesta. Mies pääsi vihdoin jaloilleen tieltä, laahusti autolle ja nukahti sitä vasten.
Pakkauduimme haaveinemme (siis kalannostoväline, ei unelma) autoon ja huristelimme liukasta, huonokuntoista metsätietä seuraavalle apajalle. Parkkeerasimme ja kävelimme puroa alas aikamme. Jossain vaiheessa huomasimme, että Pastori ei ollut enää mukanamme. Tuumimme, että se oli varmaan nukahtanut hankeen. Päätimme, ettemme lähde etsimään sitä, vaan annamme sen nukkua ja korjaamme sen paluumatkalla mukaan jos se löytyy.
Noin puolen tunnin kuluttua urhea ruumis raahautui lumisen metsän läpi paikkaan, jossa jallitimme pientä siikaparvea. Pastori kertoi levähtäneensä hetken jäisellä suolla ja se oli aika kylmissään. Sen puheesta ei tahtonut saada enää mitään selvää.
Alkoi hämärtää ja suorimme autolle. Puntarin neula värähti siikasaalista roikotettaessa alle kahteen kiloon. Neljän miehen päivän hikinen urakka oli taas totisesti kannattanut. Pastori alkoi käydä lähellä kuolemaa, miehen liikkeet olivat hitaita ja kankeita, sen silmät olivat vetistävät, punaiset ja kohta umpeen turvonneet ja se haju oli sanoin kuvaamaton. Vaikka olimme raikkaassa ulkoilmassa, niin miehen pystyi aistimaan kymmenen metrin päästä. Enkä liioittele nyt yhtään.
Vaatteemme olivat läpimärkiä ja pakkanen oli vieläkin ritsankireä. Työnsimme kulkuneuvon hangesta, pakkauduimme raajat kankeina autoon ja lähdimme matkaamaan kohti koto-Ivaloa. Kun auto hieman lämpeni, tutiseva Saariniemi menetti tajunsa ja nukahti tyytyväisenä epäergonomiseen solmuun.
Luonnollisesti vastoinkäymiset kuuluvat kaikkiin yrityksiimme ja autosta loppui polttoaine keskelle ei-mitään. Soitimme Keväjärven Team Ahman kiidättämään menovettä paikalle, mutta sen saapuminen kestäisi.
Pakkanen löysi saman tien reitin auton sisätiloihin. Hypotermia alkoi lähestyä märissä kamoissa. Vasta kun olimme olleet pulassa yli puoli tuntia, Saariniemi havahtui koomastaan kylmyyteen ja kysyi missä mennään. Kuultuaan tilanneselostuksen hän vaipui uudestaan tiedostamattomuuteen vaivautumatta edes laittamaan kenkiä jalkaansa. Onneksi Team Ahma saapui ennen kuin Pastori jäätyi kuoliaaksi.
Saimme vielä reissun lopuksi hyvät naurut, kun seurasimme Saariniemen tragikoomista taistelua autolta kotiovelle. Jälkeenpäin kyllä hieman hirvittää, ei pitäisi tuolla tavalla ruumistaan rankoa. Toivottavasti Saariniemi löytää taas Jumalan tai jonkun kuria pitävän pastorskan, joka pitäisi miehen poissa synnistä ja pahuudesta. Emme ole enää nuoria, eikä kukaan kestä mitä tahansa, ainakaan ilman radioaktiivisuuden tai spontaanin mutaation synnyttämiä, yli-inhimillisiä voimia.